sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tappelisitte ite, senkin säälittävät surkimukset!

En tavallisesti kirjoita blogeja valtavien negatiivisten tunnekuohujen vallassa, koska ränttejä joutuu usein katumaan, mutta nyt en voi vastustaa kiusausta... Anteeksi.

Aloitin Äitienpäivän katsomalla perinteisiä sunnuntaiaamun eläindokumentteja äitini kanssa. Valitettavasti aihe ei ollutkaan söpöt ja veikeät ovelat eläimet, vaan Michael Vickiltä pelastetut taistelukoirat.

Michael Vick on niitä ihmisiä, joita avoimesti halveksun ja vihaan, vaikka en tunne miestä ollenkaan. Tieto siitä, että kaveri on ammattiurheilu-uransa ohella pyörittänyt ja osallistunut aktiivisesti koiratappeluihin riittää. Vick osallistui myös hävinneiden ja huonosti pärjänneiden koirien lopettamiseen mm. hirttämällä ja hukuttamalla.

Dokumentissä esiteltiin Bad Newz Kennels:istä pelastettuja koiria. Yhdellä koirista ei ollut ollenkaan hampaita, ne oli poistatettu, jotta mestarinartulla oli voitu teettää pentuja. Toinen taas pelkäsi taluttimessa kävelemistä niin paljon, että sitä piti aluksi kantaa joka paikkaan, lisäksi sama koira pelkäsi ihmisiä ja heidän läheisyyttään. Surullisia tarinoita oli valtavasti. Vickin tontilta löytyi yli 70 koiraa.

Ja kaikki nämä traumat ja fyysiset vammat ihmisten itserakkauden, idiotismin ja julmuuden takia. Kun rahalla saa, ei viattoman elämällä tunnu olevan mitään väliä. En edes tahdo alkaa etsimään tilastoja, joista selviäisi moniko koira kulki vuosien varrella Vickin käsien läpi.

Tavallisesti uskon toisiin mahdollisuuksiin, mutta Vickin kohdalla en jaksa uskoa tapojen parantumiseen tai maailmankuvan muuttumiseen. Vaikka Vick kampanjoi aktiivisesti H.R 2492:n (lakialoite, joka tekisi laittomien eläintappeluiden seuraamisesta ja lasten niihin tuomisesta osavaltiotasolla tuomittavan [lähinnä sakkoja] rikoksen) puolesta, en usko, että sakkorangaistus pelottaa Vickin kaltaista ammattiurheilijaa, jolla on mm. sponsorisopimus Niken kanssa.

Vickiä ovat Niken lisäksi sponsoroineet mm. Subway lahjoittamalla rahaa BET:n (Black Entertainment Television, tv-kanava Yhdysvalloissa, Boondocks [tv-sarja] kertoo teille, miksi BET on paha) vuoden urheilija-tyyppiseen palkintoon, Coca-Cola ja Kraft.

Jotenkin on vaikeaa uskoa, että tätä julmuutta voisi tapahtua vain USA:n ihmemaassa. Myös Suomessa on varmasti sitä sairasta porukkaa, joka tappeluttaa koiriaan rahan toivossa. En nyt osoittele sormella mihinkään, mutta KRP:llä on tietoja ja epäilyjä ollut useamman vuoden ajan piireistä, joissa tätä "huvia" harrastetaan tai on harrastettu.

Tavallisesti en kehota kyttäämään naapuria, mutta jos koira on aina haavaumilla, tai katoaa käsittämättömästi, niin juuri tätä varten eläinsuojeluvalvojat ovat olemassa. Eläinten hyvinvointi on meidän ihmisten vastuulla.

1 kommentti:

  1. Aihetta sivuten toinen kirjoitus tältä päivältä: http://takkirauta.blogspot.com/2012/05/pikakarmaa-veriurheilussa.html

    VastaaPoista